Parhaimmillaan vaelluskaloihin liittyvä ekologinen kompensaatio on kuin kolmella jalalla seisova jakkara: onnistuessaan se on ekologisesti kestävä, sosiaalisesti hyväksyttävä ja taloudellisesti tarkoituksenmukainen. STN-hankkeiden Coren ja BlueAdaptin sekä Luonnonvarakeskuksen Puhos-hankkeen työpajassa todettiin, että vaelluskalakompensaation tulee edetä vain, kun kaikki kolme jalkaa seisovat vakaasti. Vaelluskalakantojen heikon tilan ei odoteta kohentuvan itsestään, joten uusille suojeluinstrumenteille on kova tarve.

Kompensaatio on viimeinen vaihtoehto

Vaelluskalojen ekologisella kompensaatiolla tarkoitetaan menettelyä, jossa vaelluskalakannoille aiheutettu ekologinen haitta hyvitetään kunnostamalla niiden elinympäristöjä toisaalla. Ekologisesta kompensaatiosta on jonkin verran esimerkkejä maahabitaateissa, mutta sen hyödyntäminen vaelluskalojen kannan elvyttämisessä on vielä puheen tasolla. Puhetta onkin paljon – vastikään WWF esimerkiksi julkaisi tekemänsä selvityksen, jonka mukaan yli 70 % suomalaisista kannattaa pienten, vain vähän sähköä tuottavien, vesivoimaloiden purkamista vaelluskalakantojen elvyttämiseksi.

“Ekologinen kompensaatio on varteenotettava vaihtoehto vasta, kun taloudellisen toiminnan haitallisia ympäristövaikutuksia ei voi enää välttää, minimoida, lieventää tai kunnostaa, eli kompensaation lähtökohtana on oltava mitigaatiohierarkia”, muistuttaa työpajassa mukana ollut Suomen ympäristökeskuksen erikoistutkija Saija Koljonen.

Alueiden eriarvoistuminen uhkana

Työpajaosallistujien keskusteluissa nousi esiin monia vaelluskalakompensaatioon liittyviä uhkia ja mahdollisuuksia. Ekologinen kompensaatio voi yhtäältä antaa ympäristöhallinnolle uuden työkalun, jolla teollisuuden ympäristövaikutuksia voidaan hyvittää. Luonnonvarakeskuksen tutkija Janne Artellin esityksen mukaan esimerkiksi pienvoimaloiden purkaminen vaelluskalakantojen elvyttämiseksi olisi hyöty-kustannussuhteeltaan järkevää ja voisi aidosti parantaa vaelluskalakantojen tilaa. Toisaalta vaelluskalakompensaatio voi heikosti toteutettuna luisua viherpesuksi.

Vaelluskalakompensaation haasteena on, että sen toteuttajia tai kompensaatioita mahdollistavaa sääntelyä  ei ole toistaiseksi olemassa. Ratkaisematta on myös vaara alueiden eriarvoistumisesta: Millä perusteella tietyt alueet voitaisiin kunnostaa ja toiset jättää kunnostamatta? Miten näitä kysymyksiä voidaan  käsitellä oikeudenmukaisesti?

Jatkoaskelien aika: yhteistyöfoorumi ja pilotti käyntiin

Työpajan keskusteluista välittyi vahva kiinnostus siirtyä vaelluskalakompensaatioiden kanssa sanoista tekoihin. Ekologisen kompensaation pelisäännöt on kuitenkin määriteltävä laajapohjaisessa yhteistyössä eri toimijoiden kesken. Keskustelu on vasta alussa.

Työpajassa konkreettisina jatkoaskelina hahmoteltiin säännöllisesti kokoontuvan yhteistyöfoorumin kehittämistä. Aika tuntuu olevan kypsä myös käytännön kokeilun järjestämiselle. Pilottikohteen valinnassa, seurannassa ja toteutuksessa laaja yhteistyö eri toimijoiden kanssa on avain menestykseen.

STN-hankkeiden kontekstissa tehdään käytännönläheistä tutkimusta, jossa voidaan tuoda moniääninen toimijajoukko saman ongelman äärelle. Se on hedelmällinen lähtökohta vaelluskalakompensaation kaltaista moniulotteista ja useita toimijoita koskettavaa ongelmaa ratkaistaessa. Tutkimuksen ja vuorovaikutuksen avulla kompensaatiojakkara voidaan  rakentaa niin, että lähitulevaisuudessa se voisi seistä tukevasti kolmella jalalla

Liisa Kolehmainen ja Lasse Peltonen

Liisa Kolehmainen on projektikoordinaattori ajatushautomo Demos Helsingissä ja vastaa BlueAdapt-tutkimushankkeessa viestinnän koordinaatiosta. Lasse Peltonen on professori Itä-Suomen yliopistossa ja Core-hankkeen johtaja.

Jatkan teeman parissa hankkeen podcastissa: Vimpan päälle – Miltä näyttää vaelluskalojen nykytila ja tulevaisuus?