Vesiviljelystrategia tähtää kalankasvatuksen lisäämiseen, mutta kuinka tehdä se lisäämättä ravinnepäästöjä? Kalanviljelyn uudet kiertovesitekniikat tarjoavat ympäristöystävällisen ja toimivan, mutta kalliin ratkaisun. Myös perinteisen verkkoallaskasvatuksen ympäristörasitusta voidaan vähentää. Weser-päätös kuitenkin kieltää kalankasvatuksen lisäyksen merialueilla, joiden ekologinen tila on hyvää huonompi. Ravinnepäästökompensaatioiden käyttöönotto voisi ratkaista ongelman mahdollistaen kuormituksen laskun ja kalankasvatuksen lisäämisen, kirjoittavat BlueAdapt tutkijat Christine Laine ja Markku Ollikainen

Vertailussa perinteinen verkkoallaskasvatus sekä nouseva kiertovesiteknologia

Suomessa kalankasvatus on perustunut lähinnä kirjolohen verkkokassikasvatukseen, jossa kasvatuksesta lähtöisin olevat ravinteet päätyvät suoraan vesistöön. Nyt verkkokassikalastusta pyritään siirtämään rannikolta kauemmaksi avomerelle paikallisten haittojen vähentämiseksi. Kiertovesilaitokset tarjoavat vaihtoehtoisen ratkaisun, jossa kala kasvatetaan halliin sijoitetuissa altaissa veden kiertäessä eri puhdistusvaiheiden läpi uudelleen käytettäväksi. Kasvatusolosuhteet voidaan säätää kalan kasvun kannalta otollisiksi ja ravinnepäästöt puhdistaa tehokkaasti (fosfori 90 %, typpi 80 %). Kiertovesikasvatus on kalliimpaa ja puhtaampaa kuin verkkoallakasvatus, mutta voisiko se korvata kassikasvatuksen?

Kirjolohta merellä, siikaa maalla

Tulostemme mukaan kirjolohikilon kasvatuksesta saatava yksityinen nettohyöty on 0,93 €/kg verkkoaltaissa ja 0,20 €/kg kiertovesilaitoksissa. Kun ravinnepäästöt otetaan huomioon nettohyödyt laskevat: verkkoaltaissa nettohyöty laskee alle puoleen yksityisestä, 0,38 €/kg ja kiertovesilaitoksissa 0,14 € €/kg. Nykyisellään kirjolohen kasvatus verkkoaltaissa on siis selvästi kannattavampaa kuin kiertovesiviljelyllä. Mutta vastoin synkimpiä käsityksiä teknologisesti kehittyvän kiertovesiviljelynkin tuotot ovat positiiviset.

Kiertovesiviljelyn kilpailukyky kasvaa merkittävästi, kun kasvatettavana lajeina ovat siika ja kiinnostusta herättänyt kuha. Kummastakin saa kirjolohta huomattavasti korkeamman tuottajahinnan. Yksityinen nettohyöty siian kasvattamisesta kiertovesilaitoksessa on 2,73 €/kg ja yhteiskunnallinenkin nettohyöty 2,66 €/kg, kun verkkoaltaissa kasvattamisen tuotot ovat 3,69 €/kg ja 3,20 €/kg. Kuhan kasvatuksesta kertyy 1,08 € yksityistä ja 0,99 € yhteiskunnallista nettohyötyä kiertovesilaitoksessa kasvatetulta kilolta.

Ravinnepäästöjen kompensointi

Weser-päätös on kuitenkin tiukka haaste kalakasvatukselle: myös kiertovesilaitosten lupia voidaan evätä vesistöhaittojen vuoksi. Ravinnepäästökompensaatiot voisivat olla yksi ratkaisu tilanteeseen. Peltojen kipsikäsittely on osoittautunut kustannustehokkaaksi keinoksi vähentää maatalouden fosforikuormitusta. Entä jos kalankasvattaja kompensoisi ravinnepäästönsä maksamalla viljelijöille peltojen kipsikäsittelystä riittävän suurella pinta-alalla? Kompensaatio on kannattavaa: nettohyöty verkkoallaskasvatuksessa on jopa 0,47 €/kg ja kiertovesilaitoksillakin 0,14 €/kg tuotettua kalaa. Kompensointi voisi siis olla mahdollinen ratkaisu molemmille, kunhan kompensaatioista koituvan päästövähennyksen voi tieteellisesti osoittaa kohdistuvan alueelle, jossa kuormitus kasvaa. Avomeren verkkoallaskasvatuksessa tämän osoittaminen on lähes mahdotonta. Kiertovesikasvatuksessa sijainnin valinta on helpompi tehdä niin, että kompensaatiovaikutus voidaan todentaa. Tarjoaisiko tämä keinon saavuttaa kasvutavoitteet, jos Weser-sääntö ei jousta verkkoallaskasvatukseen?

Markku Ollikainen ja Christine Laine

Markku Ollikainen toimii ympäristö- ja luonnonvarataloustieteen professorina Helsingin Yliopistolla sekä Työpaketin 4: Politiikkasuositukset kestävään siniseen kasvuun- johtajana. Ympäristö- ja luonnonvarataloustieteen opiskelija Christine Laine toimii tutkimusavustajana Helsingin yliopistossa, ja tekee pro-gradu tutkielmansa osana BlueAdapt-hanketta.