Ajattelun siirtäminen sinisestä biotaloudesta siniseen talouteen laajentaa mahdollisuuksia”, kirjoittavat professori Markku Ollikainen ja tutkimusavustaja Essi Heikkinen Helsingin yliopistosta.

Luonnonvarojen hyödyntämiseen liittyvässä liiketoiminnassa on puhuttu viime vuosina niin vihreästä kasvusta, sinisestä taloudesta, kuin sinisestä biotaloudestakin. Tällaiset sloganit ovat pikemminkin poliitikkojen kuin tieteen luomia, ja ovat monesti liian epämääräisiä käytettäväksi sellaisenaan tieteellisessä keskustelussa. Usein näihin termeihin liitetään erilaisissa kehitysohjelmissa yhteiskunnallisia tavoitteita. Käsitteet ovat myös käteviä käyttää, sillä eri toimijoiden on helppo edistää tarkoitusperiään vetoamalla niiden positiiviseen tunnesisältöön.  Tähän käsite- ja rajaussekamelskaan sukeltaa tutkimushankkeemme, BlueAdapt. Tarkastelemme sinistä taloutta ja sen sopeutuvaa hallintaa ilmastonmuutoksen ja megatrendien valossa, luopumatta tieteentekijän kriittisistä laseista.

Sinisen talouden käsitteen juurilla

Aloitetaan käsitteen “sininen talous” etymologialla. Todennäköisimmin käsitteen esitteli ensimmäisenä belgialainen kirjailija ja yrittäjä Gunter Pauli. Hän tarkoitti sinisellä taloudella liiketoimintamallia, joka perustuu kestävään ja luonnonprosesseja mukailevaan taloudellisen toiminnan harjoittamiseen. Sen tavoitteena on ratkaista teollisuudesta aiheutuvia ympäristöongelmia luomalla kiertotalouden kaltaisia prosesseja, jotka tuottavat puhtaampia ja tehokkaampia teknologioita ja materiaaleja paikallisesti.  

Gunter Paulin kirja (2010) ”Blue Economy: 10 years – 100 innovations – 100 million jobs”, on kokoelma tapaustutkimuksia, ja se laadittiin maineikkaalle ja vaikutusvaltaiselle Rooman klubille – sille samaiselle, joka julkaisi maailmaa järisyttäneen Kasvun rajat –raportin 1971. Ei siis ihme, että tämän jälkeen sinisen talouden käsite nousi politiikan piiriin Yhdistyneiden kansakuntien kestävän kehityksen kokouksessa Riossa 2012. YK:n vihreän talouden sisältö laajeni sinisen viitekehyksen myötä, kun pienet saarivaltiot esittivät tarpeen laajentaa käsite koskemaan myös meriä ja niiden kestävää taloudellista hyödyntämistä.

Mihin sininen talous viittaa?

Maailmalla ja EU:ssa sininen talous viittaa yleisesti ottaen mereen perustuviin elinkeinoihin, jota kutsutaan myös meritaloudeksi. EU:n poliittisessa kontekstissa siniseen talouteen kuuluu toiminta, joka sijaitsee meriympäristössä, hyödyntää merestä saatavia luonnonvaroja, tai on mukana sellaisten hyödykkeiden tai palveluiden toiminnassa, joka edesauttaa taloudellista toimintaa meriympäristössä. EU:n meristrategiadirektiivillä ja sen tulkinnoilla on keskeinen rooli sinisen talouden kehittämisessä sopusoinnussa Itämeren tilan parantamisen kanssa.

Käytännössä Itämeren alueella tämä tarkoittaa monenlaista taloudellista toimintaa. Itämeren tasolla taloudellisesti tärkeimmät sinisen talouden sektorit ovat työllisyydellä mitattuna: rannikkoturismi, kalastus, laivanrakennus ja, laivaliikenne, sekä matkustajalaivat. Bruttoarvonlisällä mitattuna tärkeimmiksi sektoreiksi nousevat laivaliikenne, (5,7M€), rannikkoturismi (3.1M€), laivanrakennus (2.0M€) sekä matkustajalaivaliikenne (2.0M€). Rannikkoturismin ja kalastuksen erottuessa joukosta tärkeimpinä työllistäjinä, laivaliikenne tuottaa sektoreista suurimman arvonlisäyksen. Suomen osalta suurimpien sektoreiden järjestys työllisyyden ja bruttoarvonlisäyksen yhteenlasketulla vaikutuksella mitattuna on hieman erilainen. Kärkeen nousee matkustajalauttaliikenne, toisena turismi ja laivanrakennus ja viimeisenä kalastus.

Sininen talous vai sininen biotalous?

Sinisen talouden sijaan täällä koto-Suomessa törmäämme usein termiin ”sininen biotalous”. Nyt yhdistyy kaksi epämääräistä käsitettä: sininen talous ja biotalous – ihan kuin yksi monimääritteinen termi ei olisi jo tarpeeksi. Sinisellä biotaloudella tarkoitetaan maa- ja metsätalousministeriön mukaan uusiutuvien vesiluonnonvarojen kestävään käyttöön ja siihen liittyvään osaamiseen perustuvaa liiketoimintaa, jonka perustana on vesien hyvä tila, mikä edelleen tukee sinisen biotalouden tuotteiden ja palveluiden kehittymistä sekä markkinointia.  

Mihin oikeastaan tarvitsemme etuliitteenepiteetin ”bio” sinisen talouden yhteydessä? Onko määritelmän tarkoituksena sulkea uusiutumattomat vesiluonnonvarat, kuten osa pohjavesistä, pois sinisen talouden piiristä?  Entä laivaliikenne, satamalaitokset tai rannikkoturismi? Näiden yhteys “bioon” tuntuu erityisen kaukaiselta. Jos “bio” taas tarkoittaa kaikkea, mikä veteen liittyy, tuntuu etuliite turhalta. Jos, kuten näyttää, sininen talous ja sininen biotalous eivät ole synonyymeja, tuleeko tässä tehdyksi poliittinen linjaus? Rannikkokaupungit ovat tunnetusti taloudellisen kehityksen vetureita, ne jäävät nyt politiikan fokuksen ulkopuolelle. Tosin EU:n linjauksista poiketen, meillä Suomessa sinisen kasvun tarkasteluun otetaan myös sisävedet, joet ja järvet ihan niin kuin Ruotsissa ja Yhdysvalloissakin. Suomelta on puuttunut yhtenäinen, kaikki sektorit kattava kansallinen sinisen talouden strategia, ja nämä sektorit yhdistävä meripolitiikka. Tähän on tosin luvassa muutos, sillä toimiin kansallisen meripolitiikan luomiseksi on viime vuoden loppupuolella ryhdytty.

Suomen ja EU:n tulkinnat eroavat

Eroaako Suomen ajattelu sitten siitä, mitä Euroopan unionissa ajatellaan? EU on määrittänyt sinisen biotalouden yhdeksi tärkeäksi sinisen kasvun lähteeksi Itämeren alueella, mutta toteaa sinisen biotalouden olevan käsitteenä epämääräinen ja koskevan toimintaa, joka perustuu eloperäisten vesiluonnonvarojen kestävään hyödyntämiseen. Täten EU katsoo sinisen biotalouden olevan selvästi rajoittavampi käsite kuin sininen talous, aivan kuten yllä argumentoimme.

Suomen kansallinen sinisen kasvun strategia määrittää keskeisiksi sinisen biotalouden sektoreiksi vesihyvinvoinnin ja –palvelut, vesibiotuotteet ja –tuotannon, vesiosaamisen ja –teknologian, sekä energian, ravinteet ja teolliset symbioosit. Vesihyvinvointiin katsotaan kuuluvaksi esimerkiksi luontomatkailu, mikä jälleen tuntuu olevan ristiriidassa ”bio”-etuliitteen kanssa. Sinisen biotalouden kasvupotentiaalia ja merkitystä painotetaan myös Suomen Itämeri-strategiassa, vaikka sen taloudellisen merkityksen mittaaminen Itämeren alueella ei ole ollut mahdollista, juurikin käsitteen epämääräisyyden vuoksi.  Meillä on siis selvästi tarvetta laajentaa ymmärrystämme sinisestä biotaloudesta siniseen talouteen.

Muun muassa näistä syistä me BlueAdapt-hankkeessa tarkastelemme juurikin sinistä taloutta sinisen biotalouden sijaan. Hankkeen tavoitteena on kehittää uudenlaisia keinoja siniseen talouteen perustuvan kestävän talouskasvun edistämiseksi, joilla voidaan turvata vesiekosysteemien sekä taloudellisten ja sosiaalisten järjestelmien ekologinen kestävyys ja muuntautumiskyky. Tarkastelemme Suomen koko sinistä taloutta ja tuomme syvyyttä sen analyysiin ja ymmärrykseen – luonnon tuomiin rajoihin, politiikkaan ja talouteen.  

Markku Ollikainen, Essi Heikkinen

Markku Ollikainen toimii ympäristö- ja luonnonvarataloustieteen professorina Helsingin Yliopistolla sekä Työpaketin 4: Politiikkasuositukset kestävään siniseen kasvuun- johtajana. Essi Heikkinen on ympäristö- ja luonnonvarataloustieteiden opiskelija ja tutkimusavustaja Helsingin yliopistossa, ja tekee pro-gradu tutkielmaansa osana BlueAdapt-hanketta.