Vesistöjen tilatavoitteiden ja kalanviljelyn kasvutavoitteiden samanaikainen saavuttaminen on haastavaa. Ympäristösääntelyn kannalta olennaista on Itämerta kuormittavien eri toimintojen yhteisvaikutukset ja kokonaiskuormitus. Kalanviljelyn osuus on suhteellisen pieni, mutta se ei ole ratkaisevaa. Kalanviljely voi silti jossain määrin kasvaa, vaikka muiden sektorien, kuten maatalouden, kuormitusta ei voitaisi vähentää. Vastaisuudessa sääntelyä tulisi kehittää enemmän ohjaavaksi, kirjoittaa BlueAdapt tutkija Jukka Similä.

Ympäristölupaa ei voida myöntää kalanviljelylaitokselle, jos se yhdessä muun kuormituksen kanssa vaarantaa vesimuodostuman hyvän ekologisen tilan saavuttamisen tai heikentää sitä. Tämä vesipuitedirektiivin vaatimus on vahvistettu Euroopan Unionin tuomioistuimen ns. Weser tapauksessa (C-461/13). Se koskee muitakin laitoksia, vaikkapa miljardiluokan biotuotetehtaita. Korkein hallinto-oikeus onkin evännyt Kuopion Kallavedelle suunnitellun ison biotuotetehtaan ympäristöluvan (KHO 2019:166), vaikka tehtaan osuus yhteisvaikutuksista oli rajattu. Ympäristöluvan esteenä voi vesipuitedirektiivistä riippumatta olla myös lähivesien pilaantuminen, jos se aiheuttaa haittaa muille.

Eräs mahdollisuus kalanviljelyn tuotannon kasvuun, on painopisteen siirtäminen ulkomerelle. Tämä on mahdollista vesipuitedirektiivin soveltamisalueella (yhden merimailin sisällä YK:n merioikeusyleissopimuksen mukaisesta peruspisteestä), siinä määrin kuin ulkomerelle on alueita, joissa ympäristösääntely ei yllä kerrotuin tavoin aseta ehdottomia esteitä. Toki tällöinkin on pidettävä päästöt mahdollisimman pieninä parhaan teknologian avulla.

Vesipuitedirektiivin soveltamisalueen keskeinen direktiivi on meristrategiadirektiivi, jossa on asetettu Itämeren ympäristön hyvän tila tavoite. Tavoitetta pyritään saavuttamaan Itämeren suojelun toimenpideohjelmassa eri maille erikseen osoitetuilla merialuekohtaisilla typen ja fosforin kuormitusvähennystavoitteilla. Suomi on saavuttanut kuormitustavoitteet Selkämerellä, mutta ei muilla merialueilla. Selkämeren ulkopuolella kuormitusta ei tulisi kuormitusvähennystavoitteiden valossa lisätä, ellei samaan aikaan vähennetä muista lähteistä tulevaa kuormitusta.

Kiertovesitekniikka on kiinnostava teknologia, koska se aiheuttaa suhteessa tuotannon määrään huomattavasti vähemmän typpi- ja fosforipäästöjä kuin verkkoallasviljely. Tekniikka vaihtamalla kokonaisvaikutukset vähenisivät, mutta ympäristöluvan myöntämisen esteeksi saattaa silti muodostua pistekuormituksen kohdistuminen erityisen herkkään merialueeseen. Toisin kuin ulkomerellä, rantaviivan läheisyydessä meri on usein matala ja virtaukset maltillisia. Huomattava on sekin, että kiertovesiteknologia on vielä taloudellisesti huonosti houkutteleva.

Ravinnekuormitusta kompensoivat toimenpiteet ovat kiinnostavia, mutta eivät ilman sudenkuoppia. Vain kompensaatiot, jotka vaikuttavat kyseisen vesimuodostuman taikka kalanviljelylaitoksen välittömän vesialueen ja vesimuodostuman tilaan, ovat merkityksellisiä lupaharkinnassa. Kompensaatioiden vaikutukset muihin alueisiin ovat kuitenkin merkityksellisiä vesiensuojelun kokonaisjärjestelmän kehittämisen kannalta.

Kalanviljelyn kasvunmahdollisuudet riippuvat siitä, miten kokonaiskuormitusta voidaan vähentää luvanvaraisesta ja ei-luvanvaraisten toiminnasta sekä kompensaatioilla. Sääntelyä tulisi monipuolistaa kaikissa näissä ulottuvuuksissa, kehittää luvitusta ja kannustaa sijainnin ohjausta ja teknologian kehitystä ympäristön kannalta kestävään suuntaan.